Valvojan lausunto/Supervisor’s opinion

Ensilumen Rastit kilpaillaan Sodankylän varuskunnan alueella. Kilpailukeskuksena Siilashalli ja varuskunnan sotilaskoti.
Kilpailumaasto on prikaatin harjoitusmaasto. Maasto on suhteellisen tasaista mäntykangasta, jossa näkyvyys on erittäin hyvä. On myös vihreitä alueita, joissa metsä on tiheää ja ojikot haittaavat etenemistä. Isot aukot ovat myös vaikuttaneet ratasuunnitteluun. Kilpailualue on kaksipäiväiseen kilpailuun suppeahko, kun on vielä kyse pitkänmatkan kisasta toisena päivänä. Ratamestari on mielestäni onnistunut luomaan mielekkäät radat kummallekin päivälle, eikä samoja rastivälejä tarvitse hiihtää moneen kertaan. Reitinvalinta on kilpailussa ykkösasia, tiheät ura-alueet ovat varsin suppeat. Kilpailumaastossa on paljon armeijan telakulkuneuvoilla ja muilla moottoriajoneuvoilla ajamia uria, nämä urat erottuvat selvästi järjestäjän tekemistä urista. Viimeaikaiset lumisateet ovat peittäneet suurimman osan jäljistä, eikä uusia ole luvassa. Maastossa liikkuu myös poroja ja poromiehiä, porot ovat arkoja eikä niitä tarvitse ainakaan pelätä.

Päivän pituus on Sodankylän korkeudella varsin lyhyt tähän aikaan vuodesta, ja päivälläkin voi olla melko hämärää riippuen pilvisyydestä.
Toivotan kilpailijoille nautinnollisia hetkiä kisaan!
Kilpailun valvoja
Kauko Pääkkölä

 

The event takes place in the Sodankylä garrison area. Event Center is Siilashalli sports arena and Café. Event range is military training area. Terrain is relatively flat with good visibility. There is some “green” areas with dense forest and ditches, that slow down advance. Some large openings have affected course setting.
Event range is quite small for a two-day event, especially when there is a long distance race, too. Course setter has managed in creating interesting courses on both races, and competitors don’t need to ski on same trails several times. Choosing a route is main challenge, areas with dense trail network are limited.
There are many tracks of military vehicles in the terrain. These can be easily separated from trails preapared by organisers. Fresh snow has also covered most of older tracks, and new ones will not be present. Competitors may also meet reindeer and their herders in the area. Reindeer are shy and not dangerous.
Daylight is short at this time of year, and even mid-day can be twilight when it is cloudy.

I wish all participants enjoy their races!
Kauko Pääkkölä
Event Supervisor