Kiitokset

Hiihtosuunnistuksen Maailman Cupin avaus Ylläksellä on nyt viety päätökseen. Koko ohjelma saatiin viedyksi hienosti läpi ja keskiviikon mitätöityjen tulosten aiheuttaman harmin kuittasi lauantain onnistunut keskimatkan korvaava kilpailu. Myös säiden puolesta kisat onnistuivat, kun kilpailualue oli riittävän korkealla rinteessä.
Ensilumenrastit Maailman Cupin rinnalla keräsivät runsaat 450 osanottajaa.
Haluan kiittää Maailman Cupin joukkueita osallistumisesta Ylläksen avaukseen ja toivotan hyvää jatkoa kauden seuraavilla kierroksilla Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Continued →

Tatyana Rvachevalle täysi potti

Venäjän Tatyana Rvacheva ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan voitti kaikki kolme maailmancupin matkaa Ylläksellä.
Sprintissä voitto oli niukka, kun Ruotsin Tove Alexandersson kiri lopussa vain kahden sekunnin päähän.
Päätöspäivän iloisin taisi olla Tsekin Hana Hancikova oltuaan kolmas.

Miesten puolella Venäjän Andrei Lamovin sarja oli 2 – 1 – 2. Ei huono, kun ottaa huomioon pitkän matkan sauvarikon ja vain sekunnin tappion sprintissä. Continued →

Kisat pidetään

Kisakeskuksessa on -8’C ja maastossa on -10’C. Mittaus on tehty klo 9.00. Kilpailukeskuksessa on melko voimakas tuuli, joten kannattaa suojata itsensä.

Reitinvalinnat mietityttivät lauantain keskimatkalla

Venäjän Tatyana Rvacheva onnistui jälleen Ylläksen maailman cupissa ja voitti päivän kisan. Hänen maajoukkuetoverinsa Yuliya Tarasenko oli toinen. Suomen Sonja Mörsky oli kolmas.

”Etenkin perhoslenkit olivat haastavia ja karttaa piti lukea erittäin tarkasti hahmottaakseen parhaat reitinvalinnat”, Tatyana sanoi.
Yuliya Tarasenko oli alkuperäisessä keskimatkan kisassa toinen ja sen vuoksi hän oli erittäin motivoitunut puolustamaan mitätöidyn kisan sijoitustaan. Continued →

Kovaa pakkasta

Sunnuntaille on ennustettu melko kovaa pakkasta. Yllästunturin puurajalla on kuitenkin lämpimempää kuin alempana järven rannalla. Tarkimman tiedon lämpötilasta saa nettiosoitteesta: www.yllas.fi. ja sieltä Rinteiden ala-asemat / Ylläsjärvi. Kilpailun virallinen lämpötilamittaus tehdään n. klo 9, jonka jälkeen tehdään päätös kilpailun pitämisestä, jos lämpötila on alle -20’C. Continued →

Pitkä matkan kilpailu tarjosi haasteita – Rvacheva ja Tunis ykkösiä

Venäjän Tatyana Rvacheva voitti päivän pitkän matkan kilpailun. Suomen Milka Leppäsalmi oli toinen ja Viron Daisy Kudre kolmas.
”Pidän yhteislähtökilpailuista”, Tatyana totesi. Hänen taktiikkansa oli edetä mahdollisimman paljon luistelu-urilla.

Miesten kilpailu oli jännittävä loppuun asti. Venäjän Andrey Lamov johti kisaa, mutta sauvarikon vuoksi oli lopulta toinen. Suomen Staffan Tunis saavutti kärjen alun kaatumisen jälkeen ja voitti kisan. Continued →

Korvaava Maailmancupin keskimatkan kilpailu järjestetään lauantaina

Lapin Suunnistus Ry järjestää tulevana lauantaina 7. joulukuuta korvaavaan hiihtosuunnistuksen Maailmancupin keskimatkan kilpailun. Kilpailun järjestämiseen päädyttiin sen jälkeen kun aiemmin keskiviikkona käydyn varsinaisen kilpailun tulokset mitätöitiin leimausjärjestelmän pettämisen vuoksi. Perjantaina 6.12 pidettävä pitkän matkan kilpailu käydään yhteislähtökisana ja lauantain keskimatkan kilpailu väliaikalähtökilpailuna. Continued →

Parisprintti – Suomi, Ruotsi ja Venäjä palkintosijoilla

Suomen Milka Leppäsalmi ja Staffan Tunis voittivat maailman cupin parisprintin. Ruotsi (Tove Alexandersson and Erik Rost) oli toinen ja Venäjä 2 (Tatyana Rvacheva and Andrey Lamov) kolmas.

Tunis ja Leppäsalmi olivat erittäin tyytyväisiä tulokseen, vaikka pientä epäonnea kisaan mahtuikin: Leppäsalmen sauvan sompa hajosi ensimmäisen osuuden loppupuolella.

Ruotsin ja Venäjän joukkueet tekivät pieniä virheitä, mutta myös he olivat pääpiirteittäin tyytyväisiä tulokseen. Continued →

Urheilijat: Keskiviikon tulosten mitätöinti oli ymmärrettävää

EmiTag-ongelmien vuoksi keskiviikon tulokset mitätöitiin. Urheilijat suhtautuivat päätökseen pääpiirteittäin myönteisesti. Keskiviikon kisan nopein Ruotsin Tove Alexandersson oli hieman pahoillaan tulosten mitätöinnistä, koska hänellä oli erittäin hyvä kilpailu.

”Ymmärrän kuitenkin täysin järjestäjien ratkaisun”, Tove totesi.

Keskimatkan kilpailu mitätöitiin

Ylläksellä keskiviikkona alkanut hiihtosuunnistuksen maailmancup alkoi epäonnisesti. Järjestäjien vuokraamat urheilijoiden emiTag leimauslaitteet eivät keskimatkan kilpailun aikana toimineet kaikilla urheilijoilla täsmällisesti. Kilpailujen johtajan Veli-Markku Korteniemen mukaan järjestäjät päätyivät perusteellisen pohdinnan jälkeen mitätöimään sekä naisten että miesten keskimatkan tulokset. Continued →

Joukkueet valmiina kauteen

Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän joukkueen johtajat pohjustivat käynnistyvää hiihtosuunnistuskautta Maailman Cupin avajaisissa.

Joulukuun alku on aikainen ajankohta, mutta aikainen aloitus tuo hiihtosuunnistuksen muiden talvilajien rinnalle.

Joukkueet ovat valmiina kauteen. Pitkä kansainvälinen kausi saa hiihtosuunnistusväeltä kiitosta.

Lauantain pitkän matkan lähdöt

Ensilumen Rastien lauantain pitkän matkan kilpailuissa H/D21A -sarjoissa yhteislähtö klo 10.00. Väliaikalähtösarjoissa lähdöt klo 10.15 alk.

At Ensilumen Rastit, on Saturdays long distance there is a mass start at 10.00 in H/D21A, other classes begins at 10.15.

Kielletyt alueet – embargoed areas

Alueet ovat kiellettyjä 9.12. saakka kilpailijoilta ja muilta joukkueen jäseniltä. Alueet on suljettu kaikelta suunnistustoiminnalta. Ylläksen alueella on kiellettyjen alueiden ulkopuolella hiihtolatuja. Lisätietoja http://www.yllas.fi/

Areas are embargoed until 9th December 2013 for competitors and team officials’. The area is closed for all orienteering activity. Outside the embargoed area there are some permanent ski tracks for skiing. Continued →

Ilmoittautuminen päättyy perjantaina

Ensilumenrastien ilmoittautuminen päättyy perjantaina 29.11. Vaikka olosuhteet etelässä eivät ole olleet hiihtämisen kannalta suotuisia, voimme luvata Ylläksellä asian olevan toisin.

Kuluvalla viikolla on saatu vankka vahvistus lumipeitteeseen. Virallinen tieto on keskiviikkona 27.11. 35 senttiä ja lisää tulee. Ratamestarit molemmin puolin Yllästunturia ovat kiireisiä, mutta tyytyväisiä. Lunta on nyt tarpeeksi ja jo moneen kertaan lanatut urat saadaan hyvään kuntoon. Continued →

Harjoitusmahdollisuudet

Maailmancupista vapautuvat Äkäslompolon puolen maastot ovat harjoituskäytössä keskiviikosta 4.12. klo 13 alkaen ja Kellokkaan sprinttiviestin alue to 5.12. klo 14 alkaen. Iso-Ylläksen puoleinen maasto on harjoituskäytössä su 8.12. klo 14 alkaen ja se on avoinna to 12.12. saakka. Äkäslompolon puoleista maastoa ei pidetä erikseen avoinna. Harjoituskarttoja saa ostaa infosta ja ma 9.12. Continued →

Ylläs odottaa Maailman Cup avausta

Ylläksellä on odottava tunnelma. Hiihtosuunnistuksen Maailman Cup avaus ja perinteiset Ensilumenrastit lähestyvät päivä päivältä. Olosuhteiden puolesta vaikuttaa hyvältä. Lunta on kolmisenkymmentä senttiä ja rataryhmä on päässyt kunnostamaan alustavasti lähes kaikki urat. Ensi viikolla alkaa urien lanaaminen ja sen myötä urat saadaan lopulliseen kuntoon. Kaikkiaan 16 maata on ilmoittautunut mukaan. Lopullinen takaraja on 22.11. Continued →

Kymppivuotiaille oma sarja

Suunnistusliiton toivomuksesta Ensilumenrasteille on lisätty H/D10-sarjat lauantain ja sunnuntain henkilökohtaisiin kilpailuihin. Ratamestari Velu Sipolan mukaan suunniteltuun urakokonaisuuteen on mahdollista tehdä 10-vuotiaille sopivat radat.

Suomen joukkue nimetty

Urien ajo on jo alkanut

Suomi avaa hiihtosuunnistuskauden Ylläksen Maailman Cupissa odotetulla koostumuksella. Viime vuoden runkoon on lisätty muutamia tulevaisuuden lupauksia.Miesten ryhmään kuuluvat Janne Häkkinen, Tero Linnainmaa, Hannu-Pekka Pukema, Tommi Reponen, Peter Sundelin, Ville-Petteri Saarela, Staffan Tunis ja Simo Turunen. Varamiehenä on Lauri Nenonen. Naisissa Suomea edustavat Marika Hara, Salla Koskela, Milka Leppäsalmi, Sonja Mörsky, Mervi Pesu, Tiia Tallila, Marjut Turunen ja Anni Toiviainen. Continued →

Lumitilanne vaikuttaa hyvältä

Ylläksellä on luonnonlunta 15 senttiä ja ensimmäiset urat on päästy ajamaan latukoneella. Kuun puoleenväliin mennessä ennusteiden mukaan sataa lisää lähes sama määrä. Tässä vaiheessa uskaltaa jo luvata, että lumimäärän puolesta kisat päästään pitämään. Ratamestarit aloittavat urilla kelkkailun viikolla 46. Tähän mennessä ratamestariryhmä on merkinnyt uria joko kävellen tai metsäsuksilla liikkuen. Continued →

Maailman Cupin avaus

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin avaus tapahtuu Ylläksellä Äkäslompolon puolella keskiviikkona 4.12. keskimatkan yhteislähtökilpailuna. Torstaina on vuorossa sekasprinttiviesti, jossa joukkueen muodostaa yksi nainen ja yksi mies. Kilpailukeskuksena näissä kahdessa on Luontokeskus Kellokas.

Itsenäisyyspäivänä maailmancupissa käydään pitkän matkan yhteislähtökilpailu Iso-Ylläksen puolella. Lauantaina on maailmancupissa vapaapäivä ja cupin ensimmäinen kierros huipentuu sunnuntaina 8.12. Iso-Ylläksellä käytävään henkilökohtaiseen sprinttiin. Continued →

WRE Kiirunassa 30.11-1.12

Ruotsin hiihtosuunnistuskauden avaus WRE-kilpailuna Kirunassa 30.11 ja 1.12 – Tästä järjestäjän sivuille

Hiihtosuunnistusavaus Ylläksellä maailmancupin yhteydessä

Hiihtosuunnistuskausi 2013-14 avataan komeasti, kun maailmancupin ensimmäinen kierros käydään Ylläksellä 2.-8.12.2013.

Maailmancupin vuoksi perinteiset Ensilumenrastit ovat viikkoa normaalia myöhemmin eli vasta itsenäisyyspäivän jälkeisessä viikonvaihteessa 7.-8.12.2013. Toki suosittu Ensilumenrastien  sprinttiviesti hiihdetään jo torstaina 5.12. heti maailmancupin vastaavan viestin jälkeen Luontokeskus Kellokkaan maastossa Äkäslompolon puolella.

Ensilumen rastien henkilökohtaiset kilpailut käydään Ylläsjärven puolella Iso-Ylläksen hiihtokeskuksessa. Continued →

Ylläksen kisaohjelmat

Maailmancupavaus

– tiistai 3.12.                               mallisuunnistus

– keskiviikko 4.12.                       keskimatka, yhteislähtö

– torstai 5.12.                             sprinttiviesti (H+D, 6 osuutta)

– perjantai 6.12.                         pitkä matka, yhteislähtö

– lauantai 7.12.                           välipäivä

– sunnuntai 8.12.                        sprintti, väliaikalähtö

Ensilumenrastit

-torstai 5.12.                              sprinttiviesti

-perjantai 6.12.                          välipäivä

-lauantai 7.12.                            pitkä matka, H/D21 yhteislähtö, muut väliaikalähtö

-sunnuntai 8.12.                        sprintti, väliaikalähtö

Kilpailukutsu julkaistu

Ensilumen rastien 2013 alustava kilpailukutsu on julkaistu. Löydät sen vasemmalta valikosta.