Ensilumen Rastien urastoa on pohjustettu jo useamman viikon ajan, ensin lumikengillä ja tällä viikolla moottorikelkalla. Lumitilanne ja urasto näyttää hyvältä, muutamissa kohdissa jo sen verran tiheältä että vanhemmissa ikäsarjoissa ja junioreissa käytetään mahdollisuuksien mukaan mittakaavaa 1:7 500. Kelit ovat viime päivinä olleet kylmiä mutta maisemat kauniita, onneksi kilpailualue sijaitsee Tervajärvenmaan ylängöllä ja on siten hieman paremmin suojassa kovimmilta pakkasilta.
Uraston valmistuttua ratasuunnittelu on aloitettu ja alustavia ratapituuksia päästäneen julkaisemaan ensi viikon alkupuolella. Myös Ensilumen Harjoitusviikon suunnitelmat ovat edenneet ja harjoitusten esittelyt/harjoitusohjeet pyritään julkaisemaan ensi viikon alussa. Nettisivuille on nyt päivitetty sekä Ensilumen Rastien kilpailukeskuksen kartta että yleiskartta leiriviikon harjoitusten lähtöpaikoista. Ensimmäinen harjoitus, mallisuunnistus, Särkijärven vanhalta koululta avataankin säiden suosiessa jo alle viikon päästä lauantaina 25.11. Ohjeet harjoituskarttojen tilauksesta ja 6.12. avoimeen leirikilpailuun sekä 8.12. viestiharjoituskilpailuun ilmoittautumisesta ilmestyvät näille nettisivuille samaan aikaan kuin harjoitusohjeetkin!